17.8.2015

Ravintolapäivä

Uusi viikko ja se onkin viimeinen lomaviikko ennen koulun alkua. Kävin äsken saattamassa Villen kotimatkalle ja täytyy myöntää, että pienen itkun päästin kotiin palattua. Seuraavasta näkemisestä ei ole mitään varmaa tietoa, koska kummallakin alkaa koulut ensi viikolla eikä tiedetä kuinka täynnä kalenterit tulee olemaan. Viime viikonloppu oli tosi ihana ja saatiin mahdutettua paljon tekemistä muutamaan päivään. Edellisessä postauksessa kerroinkin jo meidän tekemisistä ja viikonlopun kruunasi eilinen ravintolapäivä. En ikinä ole saanut itseäni menemään kyseiseen tapahtumaan tai olen aina ollut kyseiset sunnuntait töissä, mutta nyt me mentiin pyörimään tonne Jyväskylän keskustaan pop up-raflojen toivossa. Oltiin hyvissä ajoin liikkeellä ja maisteltiinkin mm. viskipossuhampparia ja raikkaita smootheja. Loppujen lopuksi oli todella onnistunut tapahtuma! Saldona täysi maha ja kaksi rakkoa jaloissa kaikesta kävelystä ympäriinsä. Kotiin päästyä mä torkahdinkin hetkeksi enkä millään olisi halunnut nousta sohvalta ylös, mutta sanonpahan vaan, että kannatti. Käytiin nimittäin poimimassa mustikoita ja kyllä niitä nyt kelpaa mussutella. :) Tänään fiilis on ollut tosiaan väsynyt ja ehkä myös hieman maassa ton Villen lähdön takia. Koitan tässä ryhdistäytyä, saada siivottua kämppää ja käydä ulkona nauttimassa hyvästä ilmasta Waldon kanssa. Nauttikaahan tekin! <3

IMG_8224a
IMG_8218a
IMG_8233a
IMG_8220a

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)