16.2.2017

Insta lately

insta3

Melkein kolme kuukautta blogihiljaisuutta takana, mutta nyt ollaan hetkeksi täällä takaisin. Viimeseen kahteen kuukauteen on kuulunut syksyn loppurutistus koulun ohelta kasaan, joulu ja loma, Kaapon tulo kotiin ja sen myötä tottuminen kahteen koiraan, koulun alku taas vuoden vaihteen jälkeen, jonka myötä pyöritän luentojen ja yksilötehtävien lisäksi muutamaa ryhmätyötä ja projektia hyppysissäni. Kiirettä on pitänyt viimeisen parin viikon aikana ja kalenteri on aika täynnä myös kahden viikon päässä odottelevaan hiihtolomaan asti. Onneksi kevät tekee pikku hiljaa tuloaan, jonka myötä mieli alkaa harhailemaan jo kevyempään pukeutumiseen, mutta tämän aamun pakkaset sai taas vetämään pipon syvälle päähän. Oon viime aikoina tehnyt superhyviä löytyjä vaatekaappiini ja osa niistä joutuu vielä odottelemaan noita kuivempia ja lämpimämpiä kelejä. Yhden näistä superlöydöistä voi bongata yllä näkyvästä kuvasta ;)