14.2.2016

Ajatuksia kaukosuhteesta

Meillä tuli Villen kanssa eilen kuusi yhteistä vuotta täyteen. Se on jossain määrin, varsinkin meidän ikäisille, pitkä aika. Musta se ei tunnu vielä mitenkään ihmeellisen pitkältä ja siihen syynä on varmasti tämä meidän kaukosuhdevaihe tällä hetkellä. Se, että nähdään keskimäärin kerran kuussa ja ollaan muuten pelkkien puhelimien avulla yhteydessä toisiimme, saa suhteen tuntumaan jotenkin uudelta. Se, ettei vaan ole mahdollisuutta olla koko ajan sen toisen kanssa, ei myöskään tule sitä kyllästymistä toiseen. En nyt mitenkään sano, että olisin kyllästynyt poikaystävääni, mutta kyllähän te tiedätte sen kun elämä vaan tahtoo mennä sen arjen mukana eikä ole samanlaista ns. alkuhuuman tai rakastumisen tuntua. Meille tämä kaukosuhde on toisaalta tehnyt ihan hyvää. Sitä oppii arvostamaan enemmän sitä yhteistä aikaa mitä on.

P2140059a_edited-2
Onhan tämä toisaalta myös raskasta. Pari viikkoa sitten Ville oli täällä käymässä viikonlopun ajan ja kun tuli aika erota ja lähdin kävelemään bussille, tuli taas se paha olo, joka mut on vallannut jo muutamankin kerran tässä viimeisen puolen vuoden aikana aina näissä eroamisvaiheissa. Teki pahaa pidätellä kyyneleitä koko matkan kotiin. Vaikka tiedän, että me taas pian jossain vaiheessa nähdään ja mullakin on päivät suht täynnä tekemistä, se fiilis vaan on käsittämätön.  Se ikävä, mikä iskee heti.

P2140056a_edited-2
Pahinta tässä on se, ettei pääse päivän päätteeksi heti kotiin tullessa kertomaan kasvotusten sille toiselle sun päivän tapahtumista ja kommelluksista. Se, ettei pääse yöllä viereen nukkumaan. Se, että kaiken joutuu tekemään yksin. Älkää käsittäkö väärin: mä tykkään asua yksin. Siinä on jonkinlainen vapaus tehdä mitä itse lystää just sillon kun huvittaa, mutta toisaalta se on yksinäistä. Onneksi mulla on toi karvakuono piristämässä mun päiviä. Ilman sitä mä varmasti tulisin hulluksi tässä yksinäisyydessä. Ja oonhan mä saanut kavereitakin täällä, mutta oon vaan semmonen ihminen, että en jaksa juoksennella ympäri kaupunkia vaan viihdyn ihan kotosalla. Kaipaisin vaan sitä, että täällä kotona olisi myös se itselle rakas ja tärkeä ihminen.

P2140051a_edited-2
Oon kumminkin yllättynyt siitä miten hyvin me ollaan kuitenkin pärjätty viimeinen puoli vuotta. En mä kyllä suuremmin epäillykkään, etteikö me pärjättäisi. Kyllähän sitä aluksi mietti, että mitäköhän tässä tulee käymään, mutta onneksi aika menee suht kovaa vauhtia eteenpäin ja ehkä näihin asumisjärjestelyihin tulee muutosta jossain vaiheessa tulevaisuutta.

PS. Ihanaa ystävänpäivää! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)