29.9.2013

Suklaamuffinssit

Halusin eilen yllättää poikaystäväni ja kotoa löytyikin muffinsseihin tarvittavat raaka-aineet. Olin pari päivää aikaisemmin tehnyt muffinsseja toisen ohjeen mukaan, eivätkä ne oikein onnistuneet. Leipominen ei muutenkaan ole täysin vahvuuksiani, mutta en anna sen lannistaa. Tein muffinssit tämän ohjeen mukaan.

Tästä se lähti: kaikki tavarat pöydälle!


Munat, sokeri, maito ja voi sekoitettiin yhteen. Itse käytin tähän apuna sähkövatkainta, koska voini ei ollut täysin pehmentynyt.


Toiseen kulhoon mittasin kuivat aineet sekaisin keskenään.


Sitten jauhot munarasvaseokseen ja eikun tasaisesti sekaisin. Sovelsin hieman ohjetta. Jätin kaakaojauheen kokonaan taikinasta pois, jotta taikina jää vaaleaksi. Lopuksi suklaapalat joukkoon.


Sitten vaan vuokiin!


Itse pidin muffinsseja hieman alle 200 asteessa, koska uunini on aika tehokas. Pidin muffinsseja uunissa noin 25 minuuttia.


Tuli muuten hyviä ja kelpasit myös poikaystävälleni :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)