7.10.2015

H&M Beauty

IMG_8522a
IMG_8512a
IMG_8509a

Viime aikoina on paljon hypetetty H&M uudistettua kosmetiikkaosastoa ja pakkohan munkin oli käydä kattomassa millaisena se on tänne Jyväskylään saapunut. Itseä kiinnosti hankkia uusia kynsilakkoja, joten ensimmäisenä mä meninkin katsastamaan kynsilakat. Ja voi juku! Niitähän oli vaikka kuinka paljon ja niin kivoissa sävyissä. Uudistunut ulkomuoto vaikuutti mut myös vahvasti. Valinnan vaikeushan siinä lakkoja läpi käydessä iski. Päädyin pitkän pohdinnan jälkeen sävyihin Red Carpet ja Rose Umber. Katsoin myös uudistuneet huulipunat läpi, mutta niiden vähäisenä käyttäjänä, ne jäi vielä ainakin toistaiseksi hyllyyn.

Noin pari viikkoa näitä lakkoja käyttäneenä voin todeta, että tykkään näistä sävyistä koko ajan vaan enemmän ja enemmän. Lakkasin ensimmäiseksi tuolla Red Carpetilla ilman päällyslakkaa. Lopputuloshan oli se, että ei mennyt edes viikkoa, kun lakat oli halkeillu jo niin rumasti, että pakko oli mennä kiikuttamaan testiin myös tuo Hennesin päällyslakka. Viime sunnuntaina lakkasin kynnet tuolla toisella lakalla ja vedin päälle myös kerroksen päällyslakkaa. Näin parin päivän jälkeen kynnet näyttää edelleen hyvälle. (peukku) Ainut mitä jäin kaipaamaan on ne Hennesin hiustuotteet. Niitä kun ei kaikkia edes netissä ole. Jään siis odottelemaan tuleeko uudistetut hiustuotteet koskaan tänne meille asti.

Onko kukaan muu käynyt hakemassa jotain testiin? 

3 kommenttia:

  1. hei mie en ymmärrä vieläkään miks sinun postaukset ei tuu mulle bloggeriin =( aivan ihme touhua!! vaikka olenkin lukijalistalla. Nyt pistän sun blogin tonne nii näkyvälle paikalle että tajuan tulla tänne kirjoittamaan. Tai ootas kokeilen, että lähen lukijoista, ja lisään uudestaan? Alkaisko sitten pelittään :) Mut nyt siis asiaan, H&M kynsilakat on iha huippuja!! mie sain lahjaksi vihreän, tosi hyvä pigmentti ja pysyy monta päivää hyvänä!! harmittaa ku meidän Rovaniemen liikkeetä poistui kokonaan meikkivalikoimat, joten täytyy tästä lähtien tilailla. Oon tykänny tosi paljon mm niiden luomiväreistä :) joka onkin joka päiväisessä käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JES !!! poistin itseni tuolta ja liityin uudestana lukijaksi niin heti päivitty tämäkin postaus etusivulle bloggeriin. VUHUUUU!

      Poista
    2. Olin sanomassa, että onpa kummallista, mutta onneks tolla kikalla sait toimimaan!! :)

      Joo ite oon kans ollu tosi tyytyväinen näihin lakkoihin. Niin i h a n a n värisiä <3 Miksköhän ne poistui kokonaan... Koska netissäkään ei kaikkea ole myynnissä esim. lakkoja ei oo ollenkaan. Tyhmää :(

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)